Suomi on tuhansien järvien maan lisäksi myös tuhansien syrjäytyneiden nuorten maa. Syrjäytyminen uhkaa viedä mukanaan kokonaisen sukupolven. Ongelma on paisunut ja paisuu edelleenkin. Ja vieläkin täytyy odottaa että joku tekisi asialle jotain. Eikä vain kirjoittaisi jotain halventavia ja syytteleviä oppaita nuorille ja heidän omaisilleen kuten hyvä presidenttimme on tehnyt (sen lisäksi että aiemmin poliitikon urallaan kylvi syrjäytymisen siemenet).
Toki elämässään umpikujaan ajautuneelle masentuneelle on helppo sanoa että ”piristypä nyt vähän ja yritä”. Milloinkan näin sanovat ihmiset ymmärtäisivät ja löytäisivät jostain hiukan oikeaa empatiaa niitä kohtaan joiden voimat ovat loppu? Vieläkin vaikuttaa siltä että monet uskovat syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien olevan yksilön valintoja. Syrjäytyneitä syytetään myös laiskuudesta tai siitä että elävät huvikseen yhteiskunnan tuilla. Tai sitten syrjäytynyt nuori leimataan pössytteleväksi hipiksi joka vastustaa kaikkea työtä.
Samaan aikaan kun yhä useampi nuori syrjäytyy yhteiskunnasta, kurjistamispolitiikkaa lisätään ja hyvivointivaltion palveluita ajetaan alas. Avun saamisesta tehdään yhä vaikeampaa ja vaikeampaa. Se on jo nykyään niin kiven takana, etteivät ne jotka sitä eniten tarvitsisivat kykene sitä saamaan. Tälläistä kurjistamispolitiikkaa perustellaan sillä että huonossa taloustilanteessa tulee säästää tulevaisuuden vuoksi. Mutta kuitenkin historia kertoo sen että kurjistamispolitiikka on aina johtanut siihen että tulevaisuuden ongelmat ovat vain paisuneet entisestään huonosti voivan väestön vuoksi. Jos nuorten annetaan vain syrjäytyä, niin kuka tekee tulevaisuudessa työt? Suomella ei ole varaa kadottaa nykyisiä nuoria. Jos niin annetaan tapahtua on tulevaisuus takuuvarmasti kurja ja vaikea kaikille. Mutta markkinoiden edut taitavat taas mennä enemmistön hyvinvoinnin edelle.
Tulevaisuus on pelastettava, mutta siihen eivät riitä mitkään pienet arkielämän niksit ja neuvot. Vastuu on niillä joilla on valtaa päättää. Syrjäytyneiden syyttely ei johda yhtään mihinkään muuhun kuin katkeruuteen ja vihaan. Valtaapitävien tulisi oikeasti ymmärtää että nuorten syrjäytymisen vastustaminen on tällä hetkellä tärkein asia. Rahaa tulisi laittaa lisää mielenterveyspalveluihin, kouluihin ja töiden saantia ja laatua tulisi parantaa.
Mutta ongelmana ei ole vain se että mitä päätöksiä hallitus tekee. Kaiken taustalla on raaka kilpailuyhteiskunta, missä vain vahivammat pärjäävät. Talouskriisi on pahentanut tilannetta entisestään. Kilpailu on kaikilla yhteiskunnan aloilla yhä kovempaa. Se tekee ihmisistä voimattomia ja epätoivoisia. Monet eivät sitä jaksa ja sen vuoksi syrjäytyvät. Tästä ei pidä syyttää yksittäistä inhimillistä ihmistä, vaan syy on siinä miten systeemi on rakentunut. Niin kauan kun se jatkuu, on kasvava syrjäytyneisyys ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti